perjantai 25. lokakuuta 2013

Geometrisiä muotoja

Vierailin tänään koulun kirjastossa ja mukaani tarttui Tomoko Nakamichin Pattern Magic 2 -kirja. Teos on vuodelta 2007, joten kauhean uudesta kirjasta ei ole kyse. Kirjastotädit yrittivät vain huijata kun olivat laittaneet sen esille.



Mallit eivät ole aivan sieltä arkisesta päästä ja mieleen tuleekin heti kirjan avattua  tieteiselokuva 60-luvulta. Monet mallit ovat suunniteltu hoikkavartaloisille ja pienirintaisille japanilaistytöille ja eivät siksi välttämättä sovellu kaikille suomalaisille naisvartaloille. Harrastelijaompelijalle mallit ovat hieman haastavia. Kehoitan kuitenkin kokeilemaan jos innostusta riittää näpertelyyn!




Ajattelin itse kokeilla jotakin mallia kun aikaa löytyy muilta projekteilta. Olen jo kauemmin  suunnitellut ompelevani kevään päättäjäisiin mekon joka olisi hieman erikoinen ja näyttäisi myös siltä, että valmistun vaatetusartesaaniksi. Mekkoonhan voisi ottaa mukaan jonkin yksityiskohdan tästä kirjasta jolloin siitä ei ainakaan tulisi tylsä.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Näperrykset

Tässäpäs nyt olis pintaraapasu siitä mitä kaikkea olen saanu näillä kätösillä aikaseksi. :-)

VHS-kasetin nauhasta, farkusta ja rautalangasta valmistettu taidetekstiili
Viime kesänä vanhaan kattilaan ja kakkuvuokaan istutettuja kukkia. 

En vain nyt yhtään muista mitä kukkia nuo oli. :D
Paita-kurssilla retrokankaasta valmistettu 60-luvun tyylinen mekko.
Huomatkaa oikein kuvauksellinen paikka pistorasian vieressä. Hehheh.
Koristetyynyt joihin kuvio on tehty kutomapuilla.
70-luvun tyylinen maksimekko.
Tilaustyönä pikkutytölle tehty mollamaija.
Kasarifarkuista tuunatut shortsit joihin suunnittelin ja kirjoin koulussa kuvion.


Mokkanahasta ja helmistä valmistettu kuvio selkään. Mokkanahka on kiinnitetty nahkaliimalla ja päälikeompelulla. 

Pajusta, nahasta, paperinarusta, helmistä, langoista ja kankaanpaloista valmistettu unisieppari.
Vanhasta pöytäliinasta, narusta ja napeista askarreltu muistitaulu.
Kirjojen uusi elämä lintutauluina.
Sisustuspuolella valmistettu psykedeelinen matto.
Opinnäytetyönä tehty seinätekstiili huopapohjalle. Puu on maalattu kankaanpainoväreillä ja reunat kirjottu. Linnut on valmistettu jämäkankaista. Lehdet on värjättyä silkkiä.
Paperinarusta kudottu pöytäliina.
Jakkukurssin aikaansaannoksia.
Feikkitaskut
Kauluksessa sekä hihojen suulla samaa pitsiä. Kaulusta reunustaa vetoketjun "hampaat".

Tämmösiä mie olen tässä parin vuoden aikana saanu aikaseksi. Kesällä meinasi melkein tulla vierotusoireita kun ei ollut samanlaisia vehkeitä töiden tekemiseen ja niin paljoa aikaa värkätä kaikkea. Pitääpi tässä alkaa kuvaamaan enemmän tekovaiheita ja pistää joitaki ohjeita tänne. Tuolla odottais yks kestokassi ohjeiden kanssa tänne pääsemistä.
Vielä täällä taistellaan tämän blogin kanssa joten ulkoasu voi vielä olla vähän köpösen näköinen!

tiistai 1. lokakuuta 2013

Alkulämmittelyt


Blogin perustamisen ideana on tuoda omia ideoita ja aikaansaannoksia muidenkin ihmeteltäviksi ja kommentoitaviksi. Samalla blogi toimii minulle itselleni "käsityöpäiväkirjana". 



Tämän opettelemisessa saattaa vielä vierähtää tovi jos toinenkin ja ulkoasukin saattaa muuttua useamman kerran joten olkaamme kärsivällisiä. :D

Heti kun ehdin laittelen tänne viimeisimmän tekeleeni. ;-)